Matkalaiset Eeva Laapas Luumäeltä, Marja Sievänen Lappeenrannasta sekä Ritva ja Toivo Javanainen Kaarinasta.
Matkaidea virisi kyläillessämme edellisenä syksynä Ritvan äidin serkun Eevan luona. Eeva opettaa suomen kieltä Viipurissa sijaitsevan Pietarin Yliopiston alaisessa laitoksessa ja Eevaa kiinnosti käydä Ritvan äidin syntymäpaikalla. Ritvaa ja minua kiinnosti käydä Vuohensalossa ja Kuolemajärvellä venäjää osaavien kanssa.
Matkan ajankohdaksi varmistui 7.-9. toukokuuta 2018. Sitten vain kaikki tarpeelliset toimenpiteet vireille: viisumit, kansainvälinen ajokortti, autovakuutukset, auton huolto, hotellivaraukset, valuutan vaihto, raja-asemalla tarvittavien lomakkeiden täyttö jne.
Venäjän rajan ylitimme Imatralta. Raja-asemalla jouduin siirtämään kaikki autoa koskevat tiedot venäläiselle lomakkeelle, sillä olin lähtiessä osaamattomuuttani käyttänyt suomennettua lomaketta. Ajoreittimme kulki Jääskin, Antrean, Sairalan ja Räisälän kautta Käkisalmelle. Majoitus oli varattu torin laidalla sijaitsevasta Hotelli Korelasta (entinen Vuoksenhovi).
Reitillämme teiden päällysteet olivat reikäisiä ja soratiet kuoppaisia ja epätasaisia. Elettiin kelirikkoaikaa. Pahin kohta oli Koljolan ja Sairalan välillä, jossa kuorma-auto oli runkoa myöten tiessä. Kuoppien havainnointi oli hankalaa puiden varjojen aiheuttaman kontrastin johdosta.
Hotelliin kirjautumisemme jälkeen ajoimme Vuohensaloon Javanaisten päätalolle. Talon pihalla olivat kevätaskareissa Vadim Lubkin ja hänen isoäitinsä Nina Mihailovna Matveva. Saimme heiltä luvan kuvata ulkona ja sisällä. Nina on 90 vuotias. Nina ja hänen miehensä ovat jo 1950-luvulta käyttäneet talon toista päätyä. Vadim toimii rakennusalalla. He asuvat Käkisalmen mlk:n taajamassa ja käyttävät Javanaisten talon toista päätyä kesäasuntonaan. Talon päädyssä on jälki sähkövian aiheuttamasta tulipalosta. Talossa on sisäremontti käynnissä; yksi seinä on poistettu. Esiin kaivetut seinähirret ovat hyvässä kunnossa.
Jätettyämme hyvästit Vadimille ja Ninalle päätimme lähteä tutustumaan Tahkoniemen satamaan ja siellä olevaan Kaptain Morgan -lomakylään. Se jäi yritykseksi; testasimme kolmea eri reittiä, mutta mikään ei vienyt perille. Kysyimme neuvoa tapaamisilta ihmisiltä, mutta kaikki neuvoivat vain jatkamaan eteenpäin. Milloin tiellä oli vettä liian paljon, milloin tie kapeni liikaa ja milloin auton maavara ei tuntunut riittävän. Pettyneinä lähdimme sitten hotellille.
Hotellin naapurissa oli gruusialainen ravintola, josta löytyi maukasta ja edullista syötävää. Hotellin omassa ravintolassa yömyssyjuomistamme yritettiin laskuttaa yhden juoman verran ekstraa. Hotellin yhteydessä oli vartioitu pysäköintialue.
Seuraavana päivänä lähdimme aamupalan jälkeen jatkamaan matkaa; Tavoitteena Kuolemajärven asemanseutu ja siitä edelleen Viipuri. Reitti kulkisi Pyhäjärven ja Valkjärven kautta, mutta vielä sitä ennen tarkoitus oli käydä Tahkoniemen satamassa. Nyt se löytyi, sillä se oli edellisiltana kaivettu google mapista.. Lomakylän rajalla oli puomi ja vaivautuneen näköinen vahti, joka ei lämmennyt toivomuksillemme päästä alueelle.
Matkalla Kuolemajärvelle oli pahaa kelirikkoa Pyhäjärven ja Kiviniemen välillä. Kiviniemessä pysähdyimme kahville. Vuoksen sillat olivat valmiit, mutta taajamassa oli käynnissä muita tiejärjestelyjä. Bensan litrahinta oli edullinen – 62 senttiä. Valkjärvellä oli vielä lunta laskettelurinteillä. Reitillemme osui pieni pala hyväkuntoista E18 moottoritietä.
Ajettuamme Kuolemajärven asemalle, kävelimme Ritvan äidin syntymäkodille. Hänen isänsä oli sytyttänyt sen palamaan joutuessaan lähtemään talvisotaa pakoon. Vanhaa sokkelia hyväksi käyttäen on rakennettu uusi rakennus, jota Pietarissa asuva pariskunta käyttää kesämökkinä. Seuraavaksi ajoimme Kuolemajärven rannalle. Minun oli päästävä uimaan, sillä edellisen kerran uintikäynnistäni otetut valokuvat ovat kadonneet. Sitten matkalla kohti Viipuria pysähdyimme tutkimaan suomalaisten betonikorsua Summassa. Venäläiset olivat räjäyttäneet sen talvisodan jälkeen.
Viipurissa majoituimme hotelli Victoriaan, jossa oli myöskin vartioitu pysäköintialue. Yömyssyjuomien laskutuksessa hotellin yläkerran baarissa oli häslinkiä; Maksu pyydettiin ensin suullisesti. Kieltäydyimme maksamasta. Saatuamme sitten pyytämämme paperisen laskun huomasimme summan alentuneen.
Retken viimeiseksi päiväksi, 9.5., sattui venäläisten vapaapäivä ja heidän vuoden suurin juhlansa – Voiton Päivä. Se on Venäjän sotilaskunnian päivä, jolla juhlistetaan neuvostokansan voittoa toisessa maailmansodassa. Viipurissa ihmiset kävelivät kantaen sotaan osallistuneiden lähiomaisten valokuvia ja punaisella torilla oli sotilasparaati. Paraatia seurasi miehistönkuljetusvaunulla liikkuneen noin 20 sotilaan taistelutaitoja esittänyt show. Show päättyi katsojien aplodeihin.
Sitten nokka kohti Suomea ja Nuijamaata. Ennen rajaa ajoimme Saimaan kanavan huoltotietä pitkin. Mielenkiintoinen tie: Se on noin 20 km pitkä, sijaitsee Venäjän alueella, mutta kunnossapidosta vastaa Suomi.
Kokonaisuutena matka oli onnistunut. Omalla autolla liikkuminen oli ennakko-odotuksia helpompaa. Tiestö oli merkittävästi meikäläistä huonompaa. Paikalliset eivät nopeusrajoituksista juuri välittäneet, mutta mitään vaarallisia tilanteita ei nähty. Hotellien baareissa yritettiin höynäyttää turisteja. Javanaisten talon käyttäjistä saatiin lisää tietoa – tosin rajallisesti. Enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia, jos olisimme tehneet kotiläksyt paremmin.
21.3.2019 Toivo Javanainen