12 Mikko ja Eva Javanaisen perheen tarinaa.

Mikko oli Juhon ja Annan esikoislapsi.

Mikko syntyi 2.5.1881 Vuohensalossa ja kuoli välirauhan aikana 10.12.1940 Ylistarossa. Eva (os. Komonen) syntyi 13.1.1881 Käkisalmella ja kuoli 24.5.1959 Hartolassa. Mikko on haudattu Ylistaroon ja Eva Hartolaan.

Mikon ja Evan lapsien syntymäajat: Johannes 3.10.1903, Anna 21.5.1908, Topias 13.1.1912, Helvi 28.11.1914, Reino 7.11.1916 ja Aimo 8.7.1919.

Mikko kuului IKL:ään (isänmaallinen kansanliike, suomalainen oikeistoradikaali puolue) ja osallistui mm. talonpoikaismarssiin 7.7.1930 Helsingissä. Perimätiedon mukaan Mikko-ukki kuoli evakkotaipaleella Ylistarossa 1940 ollessaan hevosta juottamassa Kyröjoen rannalla.

Eva palasi jatkosodan aikana Vuohensaloon ja sodan päätyttyä muutti asumaan Heinolan Sinilähteelle poikansa Reinon ja miniänsä Vienon luokse, kun Reinon itse rakentama talo oli valmistunut syksyllä 1948. Eva-isoäidin kirjat on siirretty Käkisalmen maaseurakunnasta Heinolan maaseurakuntaan 31.12.1949.

Keittiö oli Eva-mummon ”työpaikka”. Keittiössä oli sivustavedettävä puinen sohva, joka toimi päivisin mummon istumapaikkana ja öisin vuoteena.  Henkilökohtaisia tavaroitaan hän säilytti sohvan vieressä olevassa piirongissa.

Sunnuntaisin Eva-mummo kuunteli radiosta jumalanpalveluksen, jonka aikana hän seurasi omasta esillä olleesta virsikirjastaan laulettavia virsiä. Keltakantinen vuosikalenteri Almanakka oli tärkeä kirjanen päivittäisessä käytössä ja hän nimitti sitä Alma-akaksi.  Siinä oli koko vuoden auringon nousut ja laskut ja kuun kierrokset ja sitä seuranneet sään havainnot ja muutokset hän pani aina merkille. Säähän liittyviä sananparsia hänellä oli muistissa, oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Esimerkiksi: ” jos on usva uunna vuonna, niin on halla heinäkuussa”. Sekä: ”Jos ei kylmä kynttelinä eikä pauka paavalina ei ole kelpoa kesästä”. Eva-mummolla oli muistissa myös paljon sanontoja ja sananparsia. Esimerkkinä Konevitsan luostarin kellot pääsiäisenä: -lilling lilling liinaa voita poslaa maslaa piirakoita lilling pong lilling pong-.

Käsityöt kuuluivat tärkeänä osana hänen elämäänsä ja kädentaitoja tarvittiin erityisesti sodan jälkeisenä aikana. Tuolloin oli niukkuutta kaikista raaka-aineista ja tarvikkeista, eikä niitä saanut edes ”mustasta pörssistä” ostamalla. Villalangan valmistus oli aloitettava aivan ”tuotantoketjun” alkupäästä. Meillä oli lampaita, jotka ennen keritsemistä pestiin ja niistä saatu villa karstattiin leppeiksi. Eva-mummolla oli taito ja osaaminen. Omalla rukillaan hän kehräsi karstatut villaleppeet langaksi. Langoista valmistui Eva-mummon käsissä hänen erikoisuutensa eli ”neulakintaat” (neulekintaat). Ne hän neuloi kinnasneulalla. Neulekintaat olivat tiiviit ja kärjestään kulmikkaan muotoiset. Neulakintaat olivat hyvät kädessä ja erityisesti työmiehen rukkasten sisässä lämpöiset ja käteen mukautuvat. Hän neuloi myös tiivisneuleisia villasukkia. Villasukat olivat hyvänlaatuisia ja saajalleen erityisiä. Hänen yli 80-vuotias kummipoikansa Komosen Asko muisteli Käkisalmen matkalla vuonna 2009, ettei kukaan toinen ole pystynyt neulomaan parempia sukkia kuin Eva- kummi. Hänen valmistamansa sukat pysyivät jalassa ja pitivät muotonsa vaikka käyttipä minkälaisia kenkiä tahansa.

Aikojen ja elintason parannuttu siirryttiin ostolankoihin ja työläät vaiheet jäivät taakse. Eva-mummo joi mielellään kahvia, joka pula-aikana oli sikurista tehtyä. Sitten kun sai jo kahvipapuja, hän paahtoi niitä itse rännärillä hellan päällä. Hänellä oli oma ruskean värinen sylissä pidettävä kahvimylly, jolla hän jauhoi paahdetut sikurit tai pavut poroksi ja niin päästiin kahvin keittoon. Hänellä oli oma kuparinen kahvipannu. Tämä pannu sopi hellan rinkien päälle, jolloin tulen lieskat nuolivat pannun pohjaa ja vesi kiehui nopeammin kuin hellan päällä keitettäessä. Kahvia keitettiin kaksi kertaa päivässä ja joskus juotiin vielä ”sumppia”, jota saatiin lisäämällä kerran keitettyjen kahviporojen päälle vain vettä ja kiehautettiin se uudestaan.

Meillä kotona äitini Vieno leipoi ruisleipää ja perinteisiä karjalanpiirakoita lauantaisin. Eva-mummo leipoi mieluiten piirakoita ”katon kanssa” eli umpipiirakoita. Piirakoiden jälkeen uuniin laitettiin hautumaan karjalanpaisti, joka syötiin piirakoiden kanssa. Usein uunissa haudutettiin myös erilaisia laatikoita ja puuroja sekä rieskoja kuten ohrarieskaa ja tattaripuuroa. Eva-mummon suosikki oli hersryynipuuro, jota hän toivoi Vienon valmistavan. Hyvin mieluisia hänelle olivat myös uunissa paistettu lanttu- ja perunakukko.

Juhlapyhiksi kuten pääsiäiseksi ja pyhäinmiestenpäiväksi (pyhämest´, kuten mummo sanoi) leivottiin ison leivinpellin kokoinen, pullataikinakuorinen, kalapiirakka. Lisäksi leivottiin pullapitkoja ja pikkupullia kahvipöydän antimiksi.

Lauantaisin lämmittiin sauna perinteisen tavan mukaisesti. Kylpemään pääsi klo 18, jolloin miesväki meni ensin kuumempiin löylyihin. Naiset ja pienet lapset menivät miesten jälkeen kylpemään. Eva-mummo tykkäsi erityisesti sireenintuoksuisesta valkoisesta saippuasta. Hän käytti sitä myös päivittäisessä peseytymisessään. Lauantai-iltaisin klo 18.00 Käkisalmen kirkon kellot kumisivat pyhärauhaa. Nuo kellot soivat Sinilähteen rukoushuoneelta, jonne ne oli asennettu sodan melskeistä pelastettuina.

Eva-mummo eli varsin terveenä. Hänellä oli kuitenkin vaivanaan molemmissa nilkoissa olevat säärihaavat, joita hoidettiin päivittäin voitelemalla ja käärimällä sideharsoon. Näkönsä huononnuttua hänelle tehtiin kaihileikkaus Lahden Diakonissalaitoksella noin vuonna 1958.

Mummosta oli myös apua poikien hoidossa. Kyllikki muistelee: ”Kerran kun vanhemmat olivat pari päivää poissa kotoa ja Eva-mummo oli meidän kanssa kotona, te pojat ajelitte kolmipyöräisillä pyörillänne pihapiirin ulkopuolelle, josta hän tietenkin suuttui. Hänellä oli kävelykeppi tukenaan, ja sillä hän sitten kovisteli. Ainakin kerran, te pojat olitte makuuhuoneessa sängyn alla piilossa, johon mummon keppi ei yltänyt”. Eva-mummo oli luonteeltaan varsin päättäväinen ja omanarvonsa tunteva henkilö. Hänellä oli tapana sanoa mielipiteensä asioista toteamalla lopuksi, että ”näin meillä on aina eletty ja tehty”. Vieno-miniän mukaan mitään riidan ja toran aihetta ei kuitenkaan syntynyt. Mummo oli ehdoton siinä, ettei häntä saanut valokuvata missään tilanteessa. Niinpä hänestä on olemassa vain tuo yksi poikansa Reinon salaa, verannan ikkunan läpi, ottama valokuva, missä hän istuu verannalla.

Eva-isoäiti muutti Silvennoisille Hartolaan asumaan 1958, vaikka hän oli Heinolan kaupunkiseurakunnan jäsen elämänsä loppuun asti.

Ahti Javanainen

 

Perhe koossa. Topias, isä Mikko, Johannes, Aimo, Reino, äiti Eva, Anna ja Helvi
Mikko
Eva Reinon kuvaamana Villähden terassilla. Kuvattu luvatta ikkunan läpi


 

121 Johannes ja Varpu (Vappo) Javanaisen perheen tarinaa

Johannes oli Mikon ja Evan ensimmäinen lapsi.

Johannes syntyi 3.10.1903 Käkisalmen maalaiskunnan Vuohensalon kylässä ja puoliso Varpu (os. Kaasalainen) 28.7.1907 Pyhäjärvellä.

Kansakoulun jälkeen Johannes kävi maamieskoulun ja Varpu kansanopiston. Menivät naimisiin 1928. Johannes toi vaimonsa miniäksi Javanaisten taloon Vuohensaloon. Mikko osti miniälleen polkupyörän, että tämä pääsi katsomaan vanhempiaan Pyhäjärvelle.

Javanaisten talossa oli 25 hengen suurperhe. Taloa pitivät veljekset Mikko, Matti, Juho, Pekka ja Antti. Maanviljelys oli pääelinkeino, mutta oli myös kauppa ja kalastusta harjoitettiin.

Johannekselle ja Varpulle syntyi ensimmäinen lapsi Jouko10.7.1929, toinen lapsi Irma 17.2.1934, kolmas Tommi 17.9.1935 ja neljäs lapsi Jorma 27.3.1938. Kaikki neljä lasta syntyivät Vuohensalossa. Viides lapsi Veikko syntyi 12.8.1941 Ylistarossa.

Elämä jatkui normaalina aina talvisotaan asti. Joulukuun 7. päivänä 1939 tuli evakkoon lähtö. Matkareitti oli junalla härkävaunuissa Pohjanmaalle Ylistaroon, missä majoituttiin Aurellin taloon. Sota päättyi 1940 helmikuussa, Johannes ei päässyt siviiliin. Kesällä 1941 alkoi jatkosota.

Huhtikuussa 1942 palattiin Karjalaan, aluksi Vuohensaloon, mutta jo varhaisessa vaiheessa keväällä 1942 Johannes vuokrasi pienen maatalon Norsjoelta. Maanviljelystä ja kalastusta harjoitettiin; oli kolme lehmää, koira ja kissa. 1944 Juhannuksen aikaan tuli evakkoon lähtö uudestaan. Johannes oli sodassa, Varpu ja neljä lasta lähti 2 tunnin varoitusajalla. Jouko jäi vielä ja toi myöhemmin karjan kävelemällä pois sodan jaloista. Käkisalmella lastattiin härkävaunuihin. Matka kohti Pohjanmaata alkoi. Junan kuljettua jonkin matkaa tuli ilmahälytys. Junailija komensi kaikki ulos puitten ja kivien taakse suojaan. Muutamat vanhat mummut eivät poistuneet vaunusta, vaan sanoivat, että: ”kuollaan tänne vaunuun, jos niin on päätetty”. Juna saapui Savonlinnaan, missä väki lastattiin proomuun, millä vietiin Varkauteen, missä oltiin kaksi viikkoa leiriolosuhteissa. Sitten jatkettiin junalla Pohjanmaalle Ylistaroon. Ylistarossa majoituttiin samaan Aurellin maalaistaloon.

Johannes kävi sodasta päästyään Harjavallassa rakennuksilla töissä. Keväällä 1945 perhe muutti Ylöjärvelle Mutalan kylään, mistä Johannes oli vuokrannut pienen maapaikan. Sieltä Johannes ja Jouko kävivät töissä Engvistin tehtaalla. Jorma aloitti kansakoulun Mutalan kylässä lokakuussa 1947. Sitten muutettiin Hartolan kunnan Nokan kylään, mistä Johannes oli saanut kylmän tilan, ei peltoa vaan 38 ha metsää. Aluksi perhe asui Jokelan talossa. Johannes ja Jouko rakensivat navetan ja sen toiseen päähän pienen asunnon. Aluksi karja ja ihmiset kulkivat samasta ulko-ovesta; lehmät ja hevonen vasemmalle ja perhe oikealle. Yhteissovussa elettiin.

Kuusilehtoon muutettiin 1948 toukokuun viimeisenä päivänä. Se oli riemun päivä, kun vihdoin päästin omaan kotiin. Johannes ja Varpu nukkuivat saunan eteisessä. Peltoa raivattiin ja kaikki osallistuivat töihin kykyjensä mukaan. Varsinaisen asuintalon rakentaminen alkoi kesällä 1951 ja helmikuussa 1952 muutettiin uuteen taloon. Lapset lähtivät maailmalle kukin vuorollaan. Johannes ja Varpu viljelivät maata ja hoitivat karjaa lähes kuolemaansa asti. Varpu kuoli 26.3.1976 Helsingissä sydänkohtaukseen käydessään katsomassa vakavasti sairasta Johannesta. Johannes kuoli syöpään Hartolan sairaalassa 3.6.1976.

Kuusilehdon tilaa pitää Johannes ja Varpu Javanaisen kuolinpesä.

4.10.2007 Jorma Javanainen

Johanneksen ja Varpun häät 1925
Perhekuva vuodelta 1939. Jouko, Tommi, äiti Varpu, Jorma, Irma ja isä Johannes
Perhekuva vuodelta 1946. Äiti Varpu, Jouko, Veikko, Tommi, Irma, isä Johannes ja Jorma