13 Juho ja Anni Javanaisen perheen tarinaa

Juho syntyi 26.11.1884 Vuohensalossa ja kuoli 9.6.1951* Hattulassa. Puoliso Anni (os. Vuohelainen) syntyi myös Vuohensalossa 3.11.1884* ja kuoli 20.4.1961*. (* päivämäärät on poimittu hautakivestä otetusta valokuvasta, jossa ne eivät näy täysin selkeästi)

Heillä oli kaksi poikaa: Vilho Johannes syntyi 8.8.1905 ja Toivo Ensio 4.6.1920.

Juho ja Anni muuttivat 1944 Alavudelle Rannankylään ja sieltä Hattulaan 31.12.1949. Siellä he viljelivät maata ja hoitivat karjaa aluksi kaksistaan. Maatila käsitti peltoa, metsää ja pienehkön talon sekä navettarakennuksen lisäksi saunan ja pihavaraston. Eläminen ei ollut helppoa ikääntyneelle Juholle, sydäninfarkti vei. Anni ei jaksanut yksinään hoitaa taloa ja karjaa, joten Vilhon oli tultava apuun. Vilho ja Kaisa muuttivatkin Hattulaan Vaasan Vaskiluodosta, jossa Vilho oli ollut puuseppänä vuodesta 1945 alkaen Suomen Sokeri Oy:ssä. Vilho ja Kaisa eivät oikein viihtyneet Hattulassa, joten maatila myytiin ja he muuttivat Vilhon äidin Annin kanssa Helsingin Länsi-Pakilasta hankittuun rintamamiestyyliseen omakotitaloon. Vilho oli saanut pestin puupuolen opettajaksi Invalidisäätiölle.

Anni oli vahvasti uskovainen.
131 Vilho ja Kaisa Javanaisen tarinaa

Vilho Johannes syntyi 8.8.1905 Vuohensalossa ja kuoli 15.10.1969 Helsingissä. Puoliso Katriina Kaisa (os. Vuohelainen) syntyi myös Vuohensalossa 11.12.1903 ja kuoli Helsingissä 11.2.1972. Avioliiton he solmivat 1936.

Kaisa oli ollut piikomassa Kanadan Torontossa 5-6 vuotta, ennen kuin hän palasi takaisin Suomeen 1935. Heillä ei ollut lapsia.

”Vilho oli Käkisalmen suojeluskunnan kurinpitolautakunnan jäsen ennen sotia. Hän harrasti kilpa-ammuntaa ja hänellä oli runsaasti palkintoja ja komeita pokaaleja piirongin päällä. Niitä Kaisa kiillotteli. Yhtä niistä kutsuttiin Jaakobin maljaksi”, muistelee Maire.

Vilho oli aktiivinen suojeluskuntalainen; harrasti hiihtoa ja ampumahiihtoa nimenomaan. Vilho oli taitava, voitti monta kertaa kiinnityksen kiertopalkintoon, mutta ei ikinä omakseen. Opetti minuakin ampumaan pienoiskiväärillä. Vilho sai suojeluskunnan kautta tarkkuuspienoiskiväärin käyttöön, Leijonan, Valmetin Jyväskylässä tekemän sekä patruunoita halvemmalla. Vilho ja minä kilpailimme keskenämme monta kertaa. Vilho naputteli aina samaan reikään ja minäkin ammuin hyviä tuloksia”, muistelee Aimo.

Vilho kävi nuorena Konevitsan maamieskoulun ja myöhemmin Sortavalassa veneenveistokurssin. Vilho joutui olemaan koko sodan ajan armeijassa, mutta hänet vapautettiin rintamapalveluksesta Toivo-veljen kuoleman jälkeen, koska suvussa haluttiin pysyvän hengissä ainakin yhden miespuolisen henkilön.

Vilho ja Kaisa muuttivat Topiaksen kanssa jatkosodan päätyttyä 1945 Vaasaan, missä Vilho teki puusepän töitä Suomen Sokeri Oy:n tehtaalla Vaskiluodossa.

Myöhemmin Juho-isä kirjoitti Vilholle: ”Jollet nyt tule kotiin Hattulaan, niin teen paperit Heiskasen Ollille”. Vilho halusi lähteä, mutta Kaisa löi hanttiin. Pakko oli kuitenkin lähteä. Siirtyivät sitten Hattulaan maata viljelemään ja karjaa hoitamaan Vilhon vanhempien kanssa. Juhon kuoltua Vilho osti omakotitalon Länsi-Pakilasta ja he muuttivat Helsinkiin. Kaisa ei viihtynyt Hattulassa. Vilhon äiti Anni asui heidän luonaan.

Vilho teki venettä Hartolan Kollinmäellä. Kehuin venettä pirun nätiksi, mutta en voinut olla kysymättä: ”Miks teet etukokan leveämmäksi kuin takakokan?” ”Etukokkahan kestää nyt enemmän painoa kuin takakokka.  Nyt kun etukokka on leveä ja takakokka suippo, niin vastus on pienempi,” vastasi Vilho. ”Paskan marjat. Vettähän siitä tulee sisään, kun käyt verkoilla. Yks saa mättää kaiken aikaa äyskärillä vettä pois”, vastasin. Pusan Mikko tuli parin kolmen päivän päästä ja kysyi: ”Onks saatu kallaa?” ”Ollaanhan myö saatu, mutta kun on tuulta, niin Vilho ei lähe, kun se joutuu mättämään kaiken aikaa vettä veneestä.” vastasin. Näin muistelee Eero.

Vilho oli Hattulan jälkeen Invalidisäätiön ammattikoulussa puutyön opettajana Helsingissä. ”Hän oli käynyt maamieskoulun, jossa opetettiin puutöitä. Koulussa Vilho teki erittäin kauniin pähkinän punaiseksi lakatun kaapin. Tällä työnäytteellä hän pääsi säätiölle töihin, mutta pääsyyn lienee vaikuttanut myös hänen äitinsä veli, Heikki Vuohelainen, joka oli invalidi jo lapsesta saakka ja suutarina samassa säätiössä.” arveli Aimo.

Vilho rakensi kesämökin Luopioisten kunnan (1.1.2007 liitetty Pälkäneen kuntaan) Kukkianjärven rannalle sekä hankki sijoitusasunnon Helsingistä, Nuijamiestentieltä, Pohjois-Haagasta. Vilhon kesäajan mieluisiin harrastuksiin kuului kalastus..

”Asuin kesän 1960 (3kk) Vilhon ja Kaisan luona Länsi-Pakilassa opiskellessani Helsingissä. Sotien jälkeen moni asia oli säädelty; mm. uutta autoa ei voinut ostaa ilman ulkomaan valuuttaa. Kun olin merillä, niin Vilho pyysi minua hankkimaan itselleen auton. Minullehan maksettiin palkka valuutoissa, kuten muillekin ulkomaan reitin merimiehille. Vuosi siihen meni, että sain riittävästi valuuttaa säästettyä ja Vilho Opel Rekord -merkkisen henkilöauton (vm 1958).” muisteli Arvo.

Vilho ja Kaisa vihittiin 1936
Vilho ja Kaisa
Vilho ja Kaisa Vuohensalossa Javanaisten päätalon vierustalla
Vilho ja Kaisa seuraamasa evakkoon lähtöä syksyllä 1944
Vilho ja Kaisa Hattulassa


 

132 Toivo Javanaisen tarinaa

Toivo Ensio Javanainen syntyi Vuohensalossa 4.6.1920 ja kuoli 17.8.1941 jatkosodan toisena kuukautena.

Toivo oli Javanaisten suvun ensimmäinen ylioppilas (1939). Hänen maanmittausinsinööri-opintonsa Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa jäivät kesken.

Toivo suoritti asepalveluksensa laivastossa, mutta joutui sodassa jalkaväkeen. Välirauhan aikana hän teki maanmittaustoimituksia Ylistarossa vanhemman maanmittausinsinöörin valvonnassa. Saksalaisten tultua Ylistaroon Ylistaron nimismies määräsi Toivon tulkiksi saksalaisille.

Teekkari, vänrikki, Toivo haavoittui pahasti jalkaansa ollessaan taistelussa Laatokalla ja hukkui. Ruumis löydettiin myöhemmin ja haudattiin väliaikaisesti Sortavalan Ruskealaan. Myöhemmin ruumis siirrettiin Käkisalmen sankarivainajahautaan. Tehtävänä oli valloittaa Laatokan Markatsimaan saari. Toivo oli tällöin kuumeessa, mutta ilmoittautui vapaaehtoisena mukaan operaatioon kohtalokkain seurauksin. Anni-äiti ei milloinkaan toipunut poikansa kaatumisen aiheuttamasta surusta.

Toivo on ainoa Javanaisten suvusta, joka sai surmansa 1900-luvun myllerryksistä (vapaus-, talvi- ja jatkosota). Toivo on Javanaisten suvun ainoa sankarivainaja.

 

Toivo ylioppilaaksi 1939
Martta, Antti, Kaisa ja teekkari Toivo.
Reino, Helvi ja Toivo Ylistaron Herttualassa


Fin