Javanaisten tilan yhteisomistuksen purkaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Anna kuoli 1930. Perinnönjako tehtiin 1933 ja yhteisomistus sovittiin purettavaksi kolmen vuoden siirtymäajalla niin, että se olisi valmis 1936. Talvisota alkoi marraskuun lopulla 1939.

Syitä yhteisomistuksen ja suurperheen purkamiseen lienee useita. Nuoremmat veljekset olivat ehkä pettyneet Mikon epäonnistuneeksi koettuun lainatakaukseen.

”Isä ja naapuri Heikki Matinpoika Vuohelainen yrittivät olla liikesuhteissa. Vuohelainen välitti puutavaraa ja oli paljon Mikkoa vanhempi. Hän kävi paljon kauppaa venäläisten kanssa.

Mikko oli takaamassa Vuohelaisen noin 90 000 (summa epävarma) markan lainaa, koska sukujen välillä oli harrastettu ikään kuin vispiläkauppaa. Isä rupesi pelkäämään, että joutuu maksumieheksi, kun Vuohelaisen bisnekset menivät alaspäin ja lainat menivät ulosottoon. Vuohelaisella oli kuitenkin niin paljon kiinteistöomaisuutta, että isä ei joutunut maksamaan penniäkään. Kyläpuheiden mukaan jutussa on nähty jotain hämärää, mutta totuus on, että maakiinteistöjä oli riittämiin. ” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Asuintilat alkoivat myös käydä ahtaiksi. Lisäksi aika oli yleisesti kulkemassa yhteistaloudessa elävien suurperheiden ohi.

Javanaisten suurperhe tunnetaan yhtenä viimeisimmistä Karjalan kannaksen suurperheistä. Perinnönjaon aikaan vuonna 1933 suurperheeseen kuului 24 jäsentä. 52-vuotiaiden Mikon ja Evan perheeseen kuuluivat heidän lapsensa: 30-vuotias Johannes, 25-vuotias Anna, 23-vuotias Topias, 21-vuotias Helvi, 17-vuotias Reino ja 14-vuotias Aimo, 26-vuotias miniä Varpu ja 4-vuotias lapsenlapsi Jouko. 49-vuotiaiden Juhon ja Annin Vilho oli 28-vuotias ja Toivo 13-vuotias. 45-vuotiaan Matin ja 44-vuotiaan Idan lapsista Maire oli 9-vuotias ja Eero 6-vuotias. 40-vuotiaan Pekan ja 37-vuotiaan Miinan lapset olivat vielä nuoria: Martta 6-vuotias, Arvo 4-vuotias ja Eino vuoden. Nuorin veljeksistä eli 37-vuotias Antti ei ollut vielä naimisissa.

Antti avioitui Martan (o.s. Huuhka) kanssa 1937. Antti ja Martta jäivät lapsettomiksi. Johannekselle ja Varpulle syntyi myöhemmin Vuohensalossa vielä kolme lasta: Irma 1934, Tommi 1935 ja Jorma 1938. Sisarussarjan nuorimmainen Veikko syntyi jatkosodan aikana 1941 Ylistarossa. Pekalle ja Miinalle syntyi puolestaan vielä kaksi lasta: Toini vuonna 1934 Vuohensalossa ja Taisto 1939 Näpinlahdella Käkisalmen maalaiskunnassa.

”Vuonna 1933, kolme vuotta mummoni kuoleman jälkeen, veljeksille tuli ero johtuen kai erimielisyyksistä liiketoiminnan hoidossa. Olin tuolloin 9-vuotias, joten en tarkalleen tiedä. Puhuttiin joistain epäonnistuneista takauksista.” (Matin tytär Maire Nummivuo)

”Suurperhe rupesi hajoamaan 1930-luvulla niihin aikoihin, kun valtio rakensi Vuohensalon kalanviljelyslaitosta. Silloin yllättäen Vuohelaisen Antti tuli pikku kirjansa kanssa Javanaisten konttoritaloon ja ilmoitti, että käydään suorittamaan jako. Mikko kimpaantui ja sanoi, että ne ovat toiset henkilöt, jotka jakavat Javanaiset. Tästä lähti kytemään ajatus, että kukin veljeksistä saisi oman osuutensa.

Perunkirjoituksen ja jaon suorittivat kirjuri Andersson Käkisalmen maalaiskunnasta, opettaja Matti Kallonen ja vanha kauppias Niilo Levonen, joka oli ollut aiemmin kauppiaana Käkisalmen venäläisessä kaupassa. Kopiot jakokirjoista ovat muun muassa minulla. ” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Veljeksillä oli käsitys, että jokaiselle oli luvattu etukäteen tietty alue, esimerkiksi Saksanniityn alue Juholle ja talon edustalla oleva pelto Mikolle. Perinnönjaossa omaisuus kuitenkin jaettiin viiteen yhtä arvokkaaseen osaan, joista ratkaistiin arvalla, mikä osa meni kullekin veljekselle.

”Jako meni sovinnollisesti ja ero tehtiin sopuratkaisuna. Tehtiin tavaraluettelo: kahdet parireet, kolmet sontakärryt jne. Jaossa lusikoihin, veitsiin ja haarukoihin tehtiin 1–3 pykälää merkiksi siitä, kenelle ne kuuluivat: Juholle, Matille ja Pekalle eri määrä pykäliä. Juho, Matti ja Pekka veivät omansa pois ja Antin omat jäivät Mikon kanssa yhteen. Jaon perusteella ulkorakennuksiakin siirrettiin Javanaisten päätalon alueelta. Moottoriveneet jäivät Juholle ja Matille.” (Matin poika Eero Javanainen)

Siirtymäkauden aikana, kun vielä asuttiin pääosin yhdessä, emännät ryhtyivät leipomaan piirakoita omassa porukassa, mutta paistoivat samassa uunissa. Eva teki myös itse. Pyysin perjantai-iltaisin äitiä herättämään minut aamulla aikaisin, että meidän piiraamme eivät jäisi viimeiseksi. Navetta oli puusta tehty, hirsinavetta, ei kovin vanhakaan. Kun elukat oli jaettu, niin niitä pidettiin samassa navetassa, mutta kukin kävi hoitamassa vain omansa. Jotain riitojakin lienee ollut navetassa ja muutoinkin.” (Matin tytär Maire Nummivuo)

Veljesten uudet asuinpaikat

Mikko perheineen kuten myös hänen poikansa Johannes perheineen jäivät Javanaisten päätaloon. Tytär Anna avioitui Eero Silvennoisen kanssa 1938 ja muutti naapurikylään Pyhäjärvelle.

Juho osti heti jaon jälkeen Pennasen tilan noin puolen kilometrin päästä. Tilan omisti lapseton leski, jonka mies oli mennyt Venäjälle. Tilaan kuului 4–5 hehtaaria maata ja asuinrakennus.

Matin perhe muutti vuoden 1937 lokakuussa Suurkorpi-nimiselle tilalle, joka oli Mustaniemen rannikkotykistöpatterille vievän tien varressa, ja Pyhäjärven kunnan puolella. Tila oli jäänyt hänelle yhteisen omaisuuden jaossa. Paikalla oli autiotalo, joka remontoitiin asuttavaan kuntoon. Uusi navetta rakennettiin harmaasta sementtitiilestä. Aitta ja sauna siirrettiin vanhasta kotipaikasta, kun yhteiset rakennuksetkin jaettiin. Matti hankki vielä 1939 uuden 11-metrisen moottoriveneen, jolla hän ehti ajaa vain kuukauden. Sekin jäi sodan jalkoihin.

”Siellä me asuimme ja teimme askareita, joita maatilan hoito edellytti. Isä kalasteli lähinnä omiksi tarpeiksi. Karjaa meillä oli hevonen, kuusi lehmää, neljä lammasta, muutama kana ja sika. Talvisin tehtiin käsitöitä, kehrättiin ja kudottiin kankaita, sillä käytännöllisesti katsoen kaikki liinavaatteet olivat kotitekoisia. Maitoa oli niin vähän, että se separoitiin itse ja tehtiin voiksi. Kurri juotiin tai juotettiin vasikoille.” (Matin tytär Maire Nummivuo)

Lasten piti jo nuorena auttaa tilan töissä. Äiti oli käskenyt 9-vuotiasta Mairea juottamaan vasikan, syöttämään porsaat ja keittämään iltavellin. Sen takia Maire lähti aikaisemmin kotiin pellolta, jonne äiti ja isä jäivät leikkaamaan viljaa. Tytön matka kuitenkin jäi kesken, kun naapurin lapset olivat paimenessa Tommolan pellolla. He pelasivat korttia, ja heillä oli nuotio palamassa.

”He pelasivat jehua sokerilaatikosta tehdyillä pelikorteilla. Pelissä oli neljä samaa numeroa 100–1000. Isommalla numerolla saattoi kaataa pienemmän. Jäin porukkaan, kun peli oli niin mielenkiintoinen. Havahduin vasta, kun kuulin karjakellojen äänen. Äiti oli tulossa ja työt vielä tekemättä!

Ehdin juottaa vasikan ja syöttää siat, mutta vellistä ei ollut tietoakaan, kun äiti tuli kotiin. Äiti otti minua tukasta kiinni ja pyöritti. Hän sanoi: ”Kun mie siut asialle laitoin, sie asialla olet”. Muistan sen vieläkin.” (Matin tytär Maire Nummivuo, haastattelu)

Pekka myi perimänsä Korven tilan, jossa ei ollut asuinrakennusta, ja osti viljelystilan noin kymmenen kilometrin päästä Näpinlahden kylästä. Hänen kuusihenkinen perheensä muutti sinne vuoden 1937 kevättalvella ja aloitti pienviljelijän elämän. Perheen mukana muutti Miinan äiti, Anni Orpana.

Antti jäi kauppatalolle, jossa myös Pekka asui perheensä kanssa ennen muuttoa. Kauppatalossa asui myös Juhon Vilho-poika yhdessä vaimonsa Kaisan kanssa.

Käkisalmen historia -kirjassa on esitetty Käkisalmen maalaiskunnan kiinteistöt ja niiden omistajat vuodelta 1939. Vuohensalon kylässä Juho Javanainen omisti Ojalan (kartalla no 80), Mikko ja Antti Javanainen Vanhamäen (no 85) sekä Sakkalin kylässä Pekka Javanainen Lallukan (nro 247).

Matti Javanainen asui Pyhäjärven kunnassa, joten hänen kiinteistönsä tietoja ei ole kirjassa.

Vuonna 1939 Vuohensalossa oli 277 asukasta ja Sakkalissa 205.

Mikon poikien työnjako

Jaon jälkeen Mikko ja Johannes perheineen jäivät Javanaisten päätaloon Vuohensaloon. Aimon tehtävänä oli kalastaa Johanneksen kanssa ja olla mukana kalakaupassa. Hän myös kuljetti tavaroita, koska hänellä oli ajokortti. Syksyisin Aimo ajoi halkoja Käkisalmeen. Reino viljeli maata ja Topias työskenteli kaupassa. Jakautumisen jälkeen Topias ei osallistunut heinäntekoon, vaan hän hoiti kauppaa Antin kanssa.

Kerran Antti ja Topias ajoivat kaupan kuorma-autolla Norsjoella kolarin polkupyörällä kulkeneen Hilkka Sojakan kanssa. Seuraukset olivat kohtalokkaat, ja Hilkka kuoli. Antti ajoi ja Topias istui hanttimiehen paikalla. Antti yritti väistää polkupyöräilijää ja ajoi osin pois tieltä, mutta se ei onnistunut.

”Puhuttiin tytön olevan raskaana ja hautoneen itsemurha-ajatuksia. Antti kertoi myöhemmin Hartolassa, että hän näki usein painajaisia onnettomuudesta. Hän heräsi kauheaan tunteeseen, kun hän yrittää väistää ja tyttö yrittää väkisin pyöräillä auton alle.” (Mikon pojanpoika Jorma Javanainen)

Javanaiset myivät myös metsää. Mikko ja Johannes lähtivät kerran leimaamaan puita, kun Johanneksen poika Jouko halusi lähteä mukaan. Nuoren iän vuoksi häntä ei kuitenkaan kelpuutettu mukaan. Piirimetsänhoitajana toimi tuolloin Turkin Jussi, joka leimasi puut.

”Kun Mikko ja Johannes olivat poissa, Jouko päätti, että nyt on hänen vuoronsa. Hän kävi leimaamassa Javanaisten päätalon pihavaahteroita. Siitä vanhempamme ilahtuivat niin, että Jouko sai kunnolla selkäänsä. Varpu-äiti oli tiukka ja Johannes-isä tarkka. Joukon leimaamat vaahterat ovat yhä talon vierustalla.” (Mikon pojanpoika Jorma Javanainen)

Topias puolestaan harrasti myös metsästystä. Hän ampui erityisesti jäniksiä ja lintuja. Javanaisten talossa syötiin sen ansiosta usein sorsa- ja jänispaistia. Metsolla ja teerellä ei ollut rauhoitusaikoja, vaan niitä metsästettiin syksyllä.

”Ajokoira piti olla tiettyinä aikoina kiinni juoksunarussa. Topias nukkui salissa eli pienessä huoneessa, johon oli kaksi kulkua. Kun koira ei ollut kiinni, se kävi joka sunnuntaina herättämässä isännän. Äiti laittoi ruokia, kun Topias oli kaupassa.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Mikon tyttäret Anna ja Helvi valittiin tyttöinä Vuohensalon Marttojen johtokuntaan vuonna 1938. Annasta tuli johtokunnan sihteeri ja Helvistä taloudenhoitaja. Johtokuntaan nimettiin tuolloin kolme emäntää ja kolme talon tyttöä. Marttojen toiminta oli vilkasta, sillä he pitivät vuonna 1938 käsityöillan joka viikko, kokoontuivat kerran kuukaudessa kuukausikokoukseen sekä järjestivät viidet iltamat ja juhlat sekä kolme kurssia.

Javanaisten kauppa

Perinnönjaon jälkeen vastuu Javanaisten kaupasta jäi Antille. Mikon kauppakoulun käynyt poika Topias työskenteli kauppa-apulaisena. Kauppa oli auki arkisin ja lauantaisin aamuseitsemästä iltaseitsemään.

Kauppa oli tyypillinen kyläkauppa: sieltä sai kaikkea tarvittavaa. Myynnissä oli muun muassa kalaa, lihaa, silliä, jauhoja, ryynejä, leipää, pullaa, rinkeleitä, paloöljyä, tervaa, kalastustarvikkeita ja itse tehtyä limonadia. Karamelleja oli pienissä pusseissa ja tötteröissä.

Vuosina 1938–1939 Javanaisten kauppa myi myös polkupyöriä. Pieni kuopiolainen toimittaja myi pyöriä muita halvemmalla, joten niitä oli mahdollista myydä eteenpäin sopuhintaan.

Aimolla oli hyvin vanha ja huonokuntoinen polkupyörä. Hän kiusasi kaupassa ollutta Topias-veljeään pyytämällä tältä uutta pyörää. Kun Mikko lopulta antoi luvan, Aimo sai kaupasta tuliterän uuden pyörän. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi. Pyörä varastettiin Puustin nuorisoseuran talolta, ensimmäisellä pyörämatkalla.

”Kun ihmettelin, miten pääsen kotiin, niin Kerttu [Topiaksen tuleva vaimo] antoi minulle oman pyöränsä. Kysyin, miten toimitan pyörän takaisin. Kerttu vastasi, että eiköhän se jotenkin takaisin tule. Kerttu saikin pyöränsä takaisin, mutta en tiedä, miten ja koska.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Kun Aimo palasi yöllä Vuohensaloon, hän meni suoraan keskukseen soittamaan ja ilmoittamaan poliisille varkaudesta. Poliisit eivät ryhtyneet etsimään pyörää, mutta varkaudesta tuli kuitenkin merkintä poliisin kirjoihin, jos pyörä olisi löytynyt myöhemmin. Mikko ei tykännyt tapahtuneesta, mutta ei sentään vihastunut pojalleen.

Topias laittoi lehteen ilmoituksen, jossa luvattiin 200 markan palkkio asiasta jotain tietäville. Vihjeitä tuli runsaasti, mutta niiden selvittäminen jäi. Pyörä jäi niille teilleen.

”Evakuoinnin yhteydessä myymättömät pyörät kuljetettiin myös Ylistaroon, mutta kun kuorman purkauspaikkoja oli useita, niin jouduin Antin kanssa kiertelemään ja etsimään ne.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Aina ennen juhannusta tuli rautateitse suolavaunu, josta suola lastattiin edelleen auton lavalle. Heinä oli tapana suolata: kun latoon ajettiin heinää, väliin pantiin suolaa. Suola piti heinän kosteana, minkä ansiosta se ei tomunnut. Naudat saivat samalla suolaa syödäkseen. Kalastajat ostivat myös suolaa kalan suolaamiseen. Suola myytiin kaupassa säkeistä, josta tarvittava määrä punnittiin vaa’alla. Lisäksi oli valmiita pusseja.

”Kun Ruposen auto rupesi ajamaan Viipurista Käkisalmeen ja Käkisalmesta Sortavalaan, niin se oli jonkin verran ennen seitsemää Vuohensalon kaupan kohdalla. Se kuskasi tavaroita ja matkustajia. Jokaisen penkin kohdalla oli oma ovi. Rautateitse tavara tuli Käkisalmen asemalle. Tavaraa toimitti Starckjohann & C:o, joka on Keskon edeltäjä [Kesko perustettiin 1941].

Chevrolet-merkkinen kuorma-auto haettiin Viipurista. Auto oli hyvin vanha ja tekniikaltaan yksinkertainen. En tiedä, missä Antti ajoi ajokorttinsa, ehkä Antreassa. Vakituisena kuskina oli myös suutarin Empsu Räisälästä, joka ajoi kuin herra. Teitä ei aurattu ja kun autoon tuli ikää, niin se vietiin korjaamo Keskiselle. Talvella, kovien pakkasten aikaan auto vedettiin hevosilla korjaamoon, jossa sille tehtiin täysremontti.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

”Antilla ja Topiaksella tuli kerran kaupassa sanomista toisilleen. Antti riiasi Marttaa niihin aikoihin. Topias sanoi Antille: ”Tuo itse se huuhkajas tähän pöllöilemään”. Selitys Topiaksen sanomiselle oli, että Martan sukunimi oli Huuhka.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Kalastus ja kalakauppa

Vuohensalossa oli ennen sotia 50 taloa ja noin 200 asukasta, joiden jokapäiväistä leipää kalastus levensi. Kesällä viljeltiin maata, ja varsinainen kalastuskausi alkoi syksyllä.

Kalastaminen rytmittyi vuodenaikojen mukaan. Heinäkuussa pyydettiin muikkua nuotalla, koska pehmeä kala olisi vioittunut verkkopyynnissä. Kerrotaan, että ennen talvisotaa heinäkuussa Laatokasta nousi 350–400 kiloa kuhaa venekuntaa kohden. Syksyllä siika ja muikku kutivat. Itsenäisyyspäivän tienoilla saatiin erittäin runsaasti lohensukuista nieriää. Suuresta järvestä saatiin myös norssia, säynettä, lahnaa, ahventa ja jopa sampea. Isoimmat kalat olivat 4,5–5-kiloisia.

”Laatokka oli kyläläisille antelias ja loi kalastukselle ja kalakaupalle suotuisat edellytykset. Yhteyksiä solmittiin Pietariin ja Tukholmaan asti. Ennen Waldhofin sellutehdasta lohta ja siikaa saattoi rantautua jo helluntain tienoilla.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Kalaa käytettiin monipuolisesti. Kellarissa oli talven varalle puutynnyrillinen suolasiikaa ja särkeä, joita syötiin aterian aluksi. Vuohensalossa tehtiin myös lahnahyytelöä ja vehnäkuoreen kalakukkoa, johon käytettiin tavallisesti nieriää. Kalakeitto oli jokapäiväistä ruokaa. Ahvenia paistettiin aina, kun niitä sai.

”Vuohensalon kalastajat ottivat mukaan kalaretkilleen hersryynihuttua eli hirssipuuroa, jota oli helppo kuljettaa. Paikan päällä valmistettiin kalakeittoa, jossa ei ollut maitoa. Kalanpäät olivat aina mukana ja erityisesti ison kalan poskilihat olivat suurta herkkua. Kalojen päistä valmistettiin myös päämälliä: ruoka peitettiin ruistaikinalla ja joukkoon pantiin sianlihaa seuraksi. Ahvenkeittoon pantiin mukaan mäti, mutta määhnää eli mätiä paistettiin myös pannulla.” (Mikon pojantytär Eeva Salonen)

Kun oli ostajia, kala laitettiin myyntiin eikä omaan pöytään.

Suolakalaa syötiin usein, lohta. Kerrankin, kun oltiin jo erossa ja isä oli saaressa, hän oli laittamassa kaloja kotiin. Hän aikoi panna kalat suolaan. Isoveli Mikko kuitenkin sanoi: ”Veli-Matti ei näitä kaloja syö, vaan nää pannaan myyntiin.” Kun oli kysyntää, niin kalat myytiin pois.” (Matin poika Eero Javanainen)

Vilunkipeli ei ollut Mikolle kokonaan vierasta. Hänen muistetaan värjänneen kalan kiduksia, jotta kala näyttäisi tuoreelta. Tuoreen kalan tunnistaa kirkkaanpunaisista kiduksista – ja mitä vanhempi kala, sitä vaaleammat kidukset.

”Elettiin aikaa joulun alla. Oli jo erottu, mutta asuttiin vielä Javanaisissa. Mikko oli Antin autotallissa, jossa kaloja punnittiin. Ovi oli auki ja menin katsomaan, mitä siellä oli. Mikko seisoi vaa´an luona ja värjäsi lohen kiduksia. Ne olivat kuin lakanakangas. Hän totesi kalan kelpaavan Antti Immoselle, joka oli PYP:n pankinjohtaja.” (Matin poika Eero Javanainen)

Mikko oli taitava rakentamaan veneitä. Javanaisten ensimmäinen moottorivene oli ankkurissa aallonmurtajan vieressä hieman tuulelta ja aalloilta suojassa, kun sen ankkuri petti ja vene ajautui rantaan. Vene meni rikki.

Uudesta veneestä tehtiin myös avovene. Se rakennettiin itse ison navetan yläkerrassa. Aluksi apuna oli Aimon tulevan Elna-vaimon isoisä, mutta tämä lähti kiukuspäissään pois, kun Mikon kanssa tuli riitaa kokkaliitoksista.

”Vuohelainen löi tavarat pakkiin ja marssi pois. Mikolla oli erittäin hyvä silmä tekemään veneitä. Kun kaaret oli laitettu ja oli laitalautojen laitto edessä, niin oltiin juhannuksen alla. Toiset olivat lähdössä juhannuksen viettoon ja minunkin teki mieli lähteä mukaan. Isä sanoi: ”Jossei muuten, niin ole ainakin hengessä mukana”. Sanonta kolkuttaa aina vain.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Riihikatoksessa rakennettiin myöhemmin kolmaskin vene, jossa oli hytti. Venemestarina oli tuolloin Laulajainen Sortavalasta. Mikko ja hänen poikansa Johannes olivat mukana rakentamassa venettä ja myöhemmin nokkamiehinä.

Veneet eivät olleet isoja. Niiden pohjapuu oli noin kuusimetrinen, minkä lisäksi oli keula ja peräpuoli. Veneen perä oli hyvin lyhyt, koska siellä oli potkuri ja peräsin.

Hyttivenettä käytettiin, kun Mikko ja Aimo kävivät elokuun vaihteessa ostamassa kuhaa Vossinoin saaren kalastajilta. Saari sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Käkisalmesta, suurin piirtein Valamon saaren ja Käkisalmen kaupungin puolivälissä. Matka kesti noin 2,5 tuntia suuntaansa, eikä käytössä ollut navigointivälineitä.

Joka aamu Mikko soitti Viipuriin ja kysyi kuhan hintaa. Vasta sen jälkeen lähdettiin ostamaan kalaa. Useimmiten isä ja poika kävivät kalaostoksilla yhdessä. Joskus Aimo kävi yksin, ja silloin isä antoi mukaan rahapussin.

”Kerran olin naapurin pikkupojan Pekan kanssa kahdestaan reissussa. Sää oli lämmin ja järvi tyyni, niin päätin käydä uimassa matkan puolivälissä. Jälkeenpäin uintiretki on arveluttanut minua. Mitenkähän siinä olisi käynyt, jos olisin saanut suonenvedon tai jotain vastaavaa? Laatokan vesi oli aina viileää.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Ostettavat kalat punnittiin tavallisella 15 kilon puntarilla. Mikko piti kirjaa punnituksessa ja Aimo laski päässä. Näin varmistettiin, että punnitus meni oikein. Aimo oppi punnitessaan, että puntari jämähti paikalleen, kun sitä hieman väänsi.

”Myöhemmin Pulli Sortavalasta tuli myös ostamaan kalaa. Se ei tykännyt meistä Javanaisista, koska me maksoimme hieman paremmin. Pullin etuna oli oma kauppa, josta hän toi kalastajille samalla joitain ruokatarvikkeita. Kerran tarjouduin maksamaan kalasta tavallista enemmän, kun sitä ei ollut riittävästi. Kotona Antti-setä opasti, että niin ei tehdä.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Kalamäärät olivat suuria. Suurin kertaostos, jonka isä ja poika yhdessä tekivät, oli 700 kiloa. Rannassa Antti oli kauppamiehiä vastassa kuorma-auton kansa, kun uusi aallonmurtaja ja korkea kunnollinen laituri oli rakennettu. Kalat laitettiin heti laatikoihin ja laatikot nostettiin auton lavalle. Lastauksen jälkeen kalat kuljetettiin Käkisalmeen, jonka sivuraiteella odotti umpinainen junanvaunu.

Välillä viina maistui Mikolle. Silloin Aimo lähti kalanostoreissulle yksin tai tutun miehen kanssa.

”Yhtenä lauantaina isän masussa kävi viinamato möyrimään. Hän käski minua lähtemään reissuun Amalian Heikin (Heikki Vuohelainen) kanssa. Hänet piti tulla hakemaan arkipäivänä tai hän voisi tulla jonkun muun porukan kanssa, jos saalis on huono.

Lähdimme matkaan. Ensin käynnistettiin kuulamoottori, jota piti kuumentaa puhalluslampulla. Oli lämmin ja tyyni. Pian kuitenkin nousi myrsky ja ukonilma Käkisalmen suunnasta. Heikki sanoi, että nyt lähdetään kotimatkalle. Eka aalto, kun tuli, nokka nousi ja tipahti korkealta. Päästiin lähtemään hyvin, kun aallot tulivat suoraan edestä.

Heikki kaivoi taskustaan mynningin ja pisti siihen työmiestupakan. Hän sanoi, että ”pitää panna tupakka, jollei välillä ole aikaa tai jos sataa”. Heinosenniemen kohdalla myräkkä paheni ja aallot olivat kovia. Heikki komensi minut keulaan painoksi. Painoin noin 60 kiloa. Jokainen aalto heitti minut nokasta alas vasten moottoria. Tavallisesti tuli kolme isoa aaltoa ja sitten pienempi. Niitä kesti kauan. Reissun jälkeen olin täysin mustelmilla ja Heikin suussa ollut tupakka oli vääntynyt.” (Mikon poika Aimo Javanainen)

Käkisalmen maalaiskunnan kyliä; Vuohensalo, Näpinlahti jne

 

Vuohensalo, Sortanlahti, Konevitsa jne

 

Veljesten perheiden uudet asuinpaikat jaon jälkeen

 

Mikko ja Eva Javanaisen asuintalo (Javanaisen päätalo), kuvattu 1989

 

Juho ja Anni Javanaisen asuintalo, kuvattu 1989

 

Antti ja Martta Javanaisen talo (Javanaisen kauppatalo), kuvattu 1989

 

Pekan perheen uusi asuinpaikka jaon jälkeen

 

Pekka ja Miina Javanaisen asuintalo Näpinlahdella, kuvattu 1996

 

Vilhon ja Kaisan vihkikuva 1936

 

Vilho suojeluskunnan juhla-asussa

 

Näkymä Laatokan rannalta Vuohensalossa

 

Laatokan kalastajia työssään

 

Tahkoniemen kalastussataman aallonmurtajaa rakennetaan 1936-1938

 

Tahkoniemen arkkulaituri ja silta valmistuivat 1937

 

Antti ja Martta Javanaisen vihkikuva 1937

 

Antin ja Martan häiden laittajat. Vasemmalta Helvi, Kaisa ja Varpu Javanainen, Aino Nytky, Ida Vuohelainen, Ida ja Anna Javanainen, Vappu Savolainen. Edessä Irma Javanainen.

 

Veljesten vaimot kuvattuna Antin ja Martan häissä. Vasemmalta Martta, Miina, Ida, Anni Puusniekka (puoliso Antti oli Javanaisten renkinä), Anni ja Eva

 

Anna ja Eero Silvennoisen vihkikuva 1938

 

 

Reino Javanainen noin vuonna 1938

 

Juhon poika Toivo ylioppilaaksi 1939